Kesäpäivitystä!

Näppäilenpä pitkästä aikaa uutisia & fiiliksiä tännekin, ne kun tulee nykyään melkein aina kirjoitettua vain tuonne facebook-sivulle.

Todella hieno kevät takana. Oli hillittömän kivaa päästä tauon jälkeen tekemään taas kunnolla keikkoja, sekä duolla että bändillä. Mä oon ollut aina stemmafriikki ja tuntuu vaan niin hienolta kun kaikki bändin soittajat ovat myös hyviä laulajia! Alkukesän loman jälkeen tehdäänkin heinäkuussa pelkkiä bändikeikkoja, luvassa mm. Helsingin Musiikkitalo, Rauman Mustan pitsin yö, Valkeakosken Sääksmäki Soi! –festarit ja Saarijärven Kirmot! Tuolle Kirmojen erikoiskeikalle saadaan muuten melkoisia vahvistuksia mukaan, kuten ohjelmassakin lukee: Antti Kleemola & Superorkesteri. J

Yksi uusi biisikin keväällä julkaistiin. Tai itse asiassa erittäin vanha. Sain nimittäin kunnian tehdä Eput rautaa –tribuuttilevylle oman version Vihreän joen rannalla -klassikosta. Tää oli mulle kova juttu. Tämmösten haasteiden edessä voi taas todeta että onneksi mulla on ympärillä niin kova bändi ja tuottaja. Erityisesti Janne Rajala antoi tähän sovitukseen ison panoksen. Oli muuten todella palkitsevaa kuulla, että Eput itse pitivät versiosta – ja paljon! Kuuntele Spotifysta Vihreän joen rannalla TÄSTÄ!

Seuraavaksi on työn alla jotain mun kohdalla aivan uutta: duettoversio yhdestä Täydellinen päivä –albumin biisistä ja remix toisesta. Mielenkiintoista ja jännää seurata, mihin nää laulut taipuu. Enempää en saa tässä vaiheessa paljastaa vaikka mieli tekis…

Mutta nyt rakkahat musadiggarit, kuumaa kesää! Nähdään keikoilla!!

Ana

 

Vaasa Bändi 1.2.2014